Lankalauantaiko

Oli miten oli, odottelen lähinnä huomista, että saisin kurkistaa äidiltä saatuun muovipussiin, jossa on pahvimunani, joka on täynnä suklaata. **Piinallista**
Oikeasti pahvimuna pitäisi perheperinteemme mukaan ETSIÄ, mutta koska olen yksin kotosalla Barbaran jäätyä kyläänsä loppuviikoksi auto-ongelmien takia, taidan piilottaa munan illalla silmät kiinni jonnekin ja katsoa saanko aamulla luotua vähääkään jännitysmomenttia itselleni...

(ah ollapa nyt 83v ja dementoitunut, ei tarvitsisi tätäkään kaikkea suunnitella -tosin olisin kai jo unohtanut, että mulla edes on suklaata odottamassa ja jännittävä homemöykky löytyisi sitten poismuuttaessa)

Käytiin eilen Gironassa. Tosi kaunis kaupunki. Siellä oli vanha juutalaiskortteli ja kaupunginmuuri jota sai kipitellä pitkästi ja korkealla, vähemmän ihmisiä kuin Barcelonassa, ja saatiin pitkästä aikaa olla umpituristeja, joita täällä itse joutuu väistelemään joka viikonloppu. Piristävää kotiseutumatkailua. Kokoonpanomme vasemmalta oikealle: Marco, Elena, mie ja Luca:












Lisäksi siellä oli siis:










1. Antiikinaikainen roomalaiskylpylä, 2. lounastauko,
3. Eroja italialaisten ja suomalaisten pukeutumisessa (oikeasti siis 22 astetta ja aurinkoa taivaantäydeltä -härlig, sillä meillä on satanut kohta toista viikkoa ja tänäänkin on vielä pilvistä),


4. Kaupunginmuuri,




5. Hieno katedraali, jonka edessä rivistö pääsiäistarinan asetelmia, johon liittyen hoksasin ensin lisää kulttuurieroja italojen ja suomalaisten välillä, mutta lopulta ymmärsin, että kyse oli pienemmästä asiasta kuin luulin.
ELI nämä hahmot plus 250-päinen roomalaissotilasjoukko olisi marssinut iltakahdeksalta vanhaa kaupunkia ympäri. Itse olisin halunnut jäädä ihailemaan niitä, mutta italot olivat vähän vastahakoisia.

Aikaisemmin puhuessani innokkaasti näiden kulkeiden katselusta, italot ovat aina olleet jotenkin hyvin epäkiinnostuneita, suorastaan teilaavia ehdotusteni suhteen. Mietin siis ensin, että onpa jännä ero: vaikka suomalainen ei olisi erityisen kristitty, kyllä tällaiset jo sinänsä spektaakkelina kiinnostavat. Saapasmaalaisilla on ilmeisesti katolisuuteensa hyvin jyrkkä kyllä/ei suhtautuminen..

MUTTA olin väärässä. Kävi ilmi, että (tietysti) katolisessa Italiassa näitä kulkueita näkyy samalla tavalla joka kaupungissa joka vuosi, ja Luca mutisi joutuneensa pienenä myös osallistumaan niihin (pikku roomalaissotilaana? -söpöä.). Kyse on siis yliannostuksesta. (Itse vertasin mielessäni tiernapoikien ihasteluun rotuaarilla.. kun joulun ensimmäinen hyvää-äää ii-iiltaaa -setti lähtee niin meitsi poistuu ripeästi Nishikilläni takaoikealle tai -vasemmalle, mihin vaan nyt sattuu nopeiten pääsemään).

Huomenna kokoonnutaan jollakin kokoonpanolla pääsiäisaterialle. Pitää suunnistaa torille tuoretavaraa haalimaan. Kevättä ja murua rintaan nääs.

Tänään väsyttää, vaikka eilinen päivä meni rauhallisesti auringossa: Luin yöllä loppuun ekan katalaanikirjani (rastia seinään kiitos). Un Camí memorable, eli A walk to remember, eli kirja, josta tehtiin leffa, josta tehtiin kirja. Ei erityisen kimuranttia tekstiä, mutta kannesta kanteen sen romantiikan-
nälkääni loppuvaiheessa jopa 'ahmin'.
Tuli aivan ikävä Montgomeryä ja Alcottia. Ehkä toivoisin olevani taas 11 enkä sittenkään 83.

Iloista pääsiäistä kaikille
punaposkihiihtäjille ja pulloposkisuklaahiirille