23. elokuuta 2008



Lämmintä taas!

hipuillaan 30 rajaa varjossa. Miellyttävä kesäilma siis. Iltaisin viilenee, eli nykyisin saa nukuttuakin.




(Kuvassa CIBELES, jonne Espanjan jalkisjoukkue tuli juhlimaan voittoaan ja josta mm. lähtee yöbussit. Rakennus on Palacio de telecomunicacion. Tällaista täällä on kesäöisin!)

Liput suomeen on ostettu. Pian vierähtää aika, irtisanomislappukin piti jo jättää. Ihan hassua.
IBM toivotti tosin takaisin. Olisi pitänyt nauhoittaa varalta, jos vaikka työttömäksi jää.
Viimeisin sukellusmatka tuotti vaurioituneen tärykalvon, joka on kai nyt kunnossa. Seuraavaa reissua voi alkaa täten suunnitella, eikö totta!
(Kuva Lantsikselta eli Lanzarotelta, jossa meistä tuli Advanced divers)



Kesällä tietokoneen kanssa puuhastelu on todella uuvuttavaa, kuuma läppäri nostaa sillä nojaavien ranteiden lämpötilaa, ranteen valtimoissa kiertävä veri lämpenee, ja koko kroppaa alkaa ahdistaa.

Tänään mennään taas iltaulkoilmaleffaan. Kaksi euroa!
Madrid on ryhdistäytynyt halpaviihteen suhteen.
Voi laskea useamman museon ja keskuksen, jonne pääsee pikkurahalla, yleensä ilmaiseksi.

(Goyan Maja, vaatteinensa)


Prado vie opiskelijalta vain kaksi euroa, Reina Sofia ehkä kuusi, vai oliko se kolme. Ja siellä on sentään Picasson Guernica! Miten ihmeessä luonani ei ole vieläkään käynyt tämän enempää vieraita! Madrid on täynnä oleellisia nähtäviä asioita. Velázquez ja Las Meninas, Goyan Maja (alasti ja vaatteilla) ja 3.toukokuuta 1808, Kunkku Juan-Carlos ja sen palatsi, Gran Vía, Retiro, Ja Niin Edelleen.



Nyt on sitten myöhäistä ainakin jouluun asti. Ha Ha Ha


Kuumuus väsyttää, otetaan tässä pieni kahvikupponen, jäillä tietysti, ja sitten skootterin selkään.
Ensi kirjoitus sisältänee vain kuvia. Kesältä on kertynyt niin kovin paljon kivoja!





(Skootteri ja Me, kuva on vuoristoreissulta heinäkuussa. Ajeltiin Viken työkaverin ja sen vaimon kanssa eräs kaunis sunnuntai mutkateitä rauhallisesti)

ps. Torstaina metrossa oli mainio Jazz-klarinetisti! Lisäksi tutut 80-luvulle juuttunut skittan soittaja joka vetää aina sitä Simon&Garfunkelin biisiä, vanha harpisti, iäkäs, Love Storya vinguttava viulisti, joka huutelee tytöille kaikenlaista puolisöpöä, ja sitten se raivostuttava panhuilisti. Eli muuten ihan normi työmatka.

Jätän teidät, kahvini saapui. Vikke on niin kiltti.