Grüss Dich!
Ja taas mennään.
Nimittäin huomenissa Mallorcalle.
Elämä on lyhyt, Rytkönen pitkä, joten kannattaa aina tarttua tilaisuuksiin ja tutustua lähisaariin!
Viini oli upea ja oli ihanaa tavata Anne-ystäväni ja jutella oikein kunnolla suomeksi ja pitkästi. Kulttuuritarjonta oli riittoisa ja kaupunkien kadut hyvin erilaisia näihin meidän kulkuväyliin verrattuna. Selvisi myös totuus Sissi-idolistani. Elokuvasarjassa lumikkimaisena kuvattu tyttö olikin anoreksikko, vetäytyvä ja loppuvaiheessa hiukan hulluhko.. Mutta tykkäsi merestä kuten minä.
Servus vaan kaikille toivottaa käsivartensa Viinissä polttanut reissaaja.
-Ja Barcelonassa tietenkin satoi kotiutuessa...

REissuja

Pikapikainen tiedotus asiasta kiinnostuneille.
Tulin tänään Madridista ja lähden huomenna Viiniin.
VOI VITSI että on osuva kuva!
Hypin sisäisesti volttia!
(Näin vähällä kieli-ihminen pysyy tyytyväisenä.)

Siellä viihdyn (ainakin toivon viihtyväni) kymmenen päivää ja toteuttavani jo jokseenkin patoutuneita juorutarpeita ei-virtuaalisesti tapahtuvassa kanssakäymisessä melkoisen tauon jälkeen. Sivussa Anne tätä-nykyä siis Viiniläinen ja minä hullun söpössä kuvassa viimevappuna.


Madrid oli suuri, sekavampi kuin Barcelona, mahtipontisempi ja puistoisa pääkaupunki. Siellä oli oikein oikein mukavaa. (piti tsiigata jo ihan tulevia harjoittelupaikkamahdollisuuksia silmällä pitäen) Kuten kaikki sanovat, vesi vaan puuttuu. Paljon muuta kivaa löytyy kyllä. Tässä yksi turistisimmista aukioista huikealla panoramatekniikallani tallennettuna. Ylempänä Kunkunlinna aidan raosta, jonka taakse köyhät jäi kyykkimään.

Tällaisen kanssa siellä oli äärimmäisen mukava ja näppärä liikkua. Leikin ideahan on löytää aina juuri ne kaverit joilla on vierailun odotuksiin nähden sopivimmat kulkuneuvot, asuntojen sijainnit, ravintolanomistajaystävät, kahvilatuntemus jne. Se on todellisen kaupunkimatkailijan taktikointia parhaimmillaan.

Rentouttavan viikonloppulomani aikana opin myös espanjalaisille tärkeän Tortilla De Patatas, eli perunamunakkaan valmistuksen. Siitä ehkä myöhemmin lisää.

Parce de Retiro on valtava valtava puisto. Niille jotka puhuu Oulua sanon, että on suurempi kuin Oulun keskusta. Siis ihan keskusta laajasti käsitettynä. Kummallista ajatella, että jonkun kaupungin puisto on jo itsessään niin iso. Kertoo jotain Madridin keskustan koosta, vaikkei se kyllä mikään ihan valtava olekaan. Vieressä Retirosta löytyneitä hauskoja pallopuita ja rumpuryhmä, joita oli paikalla kaksi. Osa enemmän amatöörejä kuin toiset, mutta ohikulkijat pysähtyivät tanssimaan lastensa kanssa tai lapsettomina. Ihanan AITO tunnelma. Rumpuryhmät ja jonglööraajat ovat puiston vakioasukkeja huhtikuusta eteenpäin.

Täällä Barcelonassa oli tänään jo sellainen suora auringon paahde, että pohkeissa alkoi tuntua hetkittäin se sama käsittämätön hiostus, jonka muistan eloisasti syys-lokakuulta. Mutta ei ole kuulemma Viinin lämpötiloissa myöskään valittamista. 20-25 ja jotain sellaista. Olen aidosti ihan pihalla pakkaamisen suhteen.
En muista kesävaatteitani.

On tytöllä huolenaiheensa
besITos

Lankalauantaiko

Oli miten oli, odottelen lähinnä huomista, että saisin kurkistaa äidiltä saatuun muovipussiin, jossa on pahvimunani, joka on täynnä suklaata. **Piinallista**
Oikeasti pahvimuna pitäisi perheperinteemme mukaan ETSIÄ, mutta koska olen yksin kotosalla Barbaran jäätyä kyläänsä loppuviikoksi auto-ongelmien takia, taidan piilottaa munan illalla silmät kiinni jonnekin ja katsoa saanko aamulla luotua vähääkään jännitysmomenttia itselleni...

(ah ollapa nyt 83v ja dementoitunut, ei tarvitsisi tätäkään kaikkea suunnitella -tosin olisin kai jo unohtanut, että mulla edes on suklaata odottamassa ja jännittävä homemöykky löytyisi sitten poismuuttaessa)

Käytiin eilen Gironassa. Tosi kaunis kaupunki. Siellä oli vanha juutalaiskortteli ja kaupunginmuuri jota sai kipitellä pitkästi ja korkealla, vähemmän ihmisiä kuin Barcelonassa, ja saatiin pitkästä aikaa olla umpituristeja, joita täällä itse joutuu väistelemään joka viikonloppu. Piristävää kotiseutumatkailua. Kokoonpanomme vasemmalta oikealle: Marco, Elena, mie ja Luca:












Lisäksi siellä oli siis:










1. Antiikinaikainen roomalaiskylpylä, 2. lounastauko,
3. Eroja italialaisten ja suomalaisten pukeutumisessa (oikeasti siis 22 astetta ja aurinkoa taivaantäydeltä -härlig, sillä meillä on satanut kohta toista viikkoa ja tänäänkin on vielä pilvistä),


4. Kaupunginmuuri,




5. Hieno katedraali, jonka edessä rivistö pääsiäistarinan asetelmia, johon liittyen hoksasin ensin lisää kulttuurieroja italojen ja suomalaisten välillä, mutta lopulta ymmärsin, että kyse oli pienemmästä asiasta kuin luulin.
ELI nämä hahmot plus 250-päinen roomalaissotilasjoukko olisi marssinut iltakahdeksalta vanhaa kaupunkia ympäri. Itse olisin halunnut jäädä ihailemaan niitä, mutta italot olivat vähän vastahakoisia.

Aikaisemmin puhuessani innokkaasti näiden kulkeiden katselusta, italot ovat aina olleet jotenkin hyvin epäkiinnostuneita, suorastaan teilaavia ehdotusteni suhteen. Mietin siis ensin, että onpa jännä ero: vaikka suomalainen ei olisi erityisen kristitty, kyllä tällaiset jo sinänsä spektaakkelina kiinnostavat. Saapasmaalaisilla on ilmeisesti katolisuuteensa hyvin jyrkkä kyllä/ei suhtautuminen..

MUTTA olin väärässä. Kävi ilmi, että (tietysti) katolisessa Italiassa näitä kulkueita näkyy samalla tavalla joka kaupungissa joka vuosi, ja Luca mutisi joutuneensa pienenä myös osallistumaan niihin (pikku roomalaissotilaana? -söpöä.). Kyse on siis yliannostuksesta. (Itse vertasin mielessäni tiernapoikien ihasteluun rotuaarilla.. kun joulun ensimmäinen hyvää-äää ii-iiltaaa -setti lähtee niin meitsi poistuu ripeästi Nishikilläni takaoikealle tai -vasemmalle, mihin vaan nyt sattuu nopeiten pääsemään).

Huomenna kokoonnutaan jollakin kokoonpanolla pääsiäisaterialle. Pitää suunnistaa torille tuoretavaraa haalimaan. Kevättä ja murua rintaan nääs.

Tänään väsyttää, vaikka eilinen päivä meni rauhallisesti auringossa: Luin yöllä loppuun ekan katalaanikirjani (rastia seinään kiitos). Un Camí memorable, eli A walk to remember, eli kirja, josta tehtiin leffa, josta tehtiin kirja. Ei erityisen kimuranttia tekstiä, mutta kannesta kanteen sen romantiikan-
nälkääni loppuvaiheessa jopa 'ahmin'.
Tuli aivan ikävä Montgomeryä ja Alcottia. Ehkä toivoisin olevani taas 11 enkä sittenkään 83.

Iloista pääsiäistä kaikille
punaposkihiihtäjille ja pulloposkisuklaahiirille