Kuin Lumikenkänä Luokses Pompin

Toissa Viikonloppu meni vuorilla kävellen. Jalassa värkit, joita epsanjalaiset kutsuvat oivallisesti "RAQUETAS de nieve" eli lumimailoiksi. Niiltä ne kieltämättä MikkiHiiri -piirretyissä aina näyttivät.

Nykyiset modernit muoviversiot muistuttavat enemmän jättimäisiä hiuspinnejä.


Koskaan en ollut moisia kapineita jalkaani kiristänyt. Ohjaajat tiesivät kertoa, että Karhunkierroksen voi ainakin osin lampsia tällaisilla jos ei hiihto suju. Tai ihan muuten vaan.


Kyseessä oli Madridin kaupungin tarjous nuorille: 50€ lumikenkäilyviikonloppu majoituksen ja ruoan kera. Ruoka oli epämääräistä ja huonolaatuista, huoneet pieniä ja vessa jaettu.

Vaan (lumiset) Vuoret olivat elossa musiikkiaan kaikuen, laulaen samoja vuosituhantisia laulujaan. Sydämemme täyttyi musiikin soinnilla (vuorten toimesta) ja tahdoimme laulaa jokaisen kuulemamme sävelmän.


Alla Tyylinäytteet:
- Julius Hollannista. aka lentäjänpoika
- Vikke ja maisema suurella ämmällä
- Minä todella tuulisella huipulla. Korvat ihan jäässä, mutta piti saada kuvassa näkymään jotenkin tuo tuulen voima, joten piti ottaa lämmike pois päästä ja antaa hiusten hulmuta.
- Rosa (ympyröity kuvasta), jolla tässä jyrkässä rinteessä ei kaikki mennyt ihan kohdalleen. Rosan takana tuleva toinen tyttö (farkut jalassa..) valui yllättäen pyllähtäneen neitosemme päälle. Siitä tytöt valua viilettivät yhdessä alaspäin hallitsemattomasti, kohti rentouttavaa taukoa viettäneitä etualan reippailijoita. Hiki ehti nousta tuon hetkisen aikana, sillä meitä uhkaavasti lähestyvä auramuodostelma olisi vienyt mukanaan useamman urheilijan useamman metrin, sillä rinne oli jyrkähkö ja lumi pehmeää. (Nämä lauseet ovat mitä ilmeisimmin huonoa suomea. Vaan en oikein hahmota mitä pitäisi muuttaa, joten jätetään tällaisiksi, jonkun lingvistin löydettäviksi ja analysoitaviksi).
















Mukana oli myös toisen vetäjän koira, Inuk. Ei husky, mutta samantapainen jalo otus joka kulki vaivatta edellämme, palaili välillä ja katsasti koko jonon läpi, että kaikilla oli kaikki hyvin ja jatkoi taas sitten vaellustaan.

Naureskeli varmaan partaansa kömpelöä liikkumistamme.





Eka päivänä oli enemmän tuulista ja vähemmän aurinkoa,
toka päivänä päinvastoin.




Lauantain erityisbonusta olivat jäisen viiman voimasta
vinoon jäätyneet puikot puiden oksilla, upeat maisemat ja upea valo.




Rinteet olivat myös jyrkempiä ja kivuttiin ja kavuttiin enemmän. Nälkä ennen lounastaukoa ehti myös kivuta melkoiseksi.






Sunnuntaina oli kevätmeininki, kuten T-paidasta näkyy. Käveltiin vähemmän - muutama tunti kuitenkin - ja rakennettiin IGLU. <-- Ihan mahtavalla tekniikalla, josta kaikki partiolaiset ovat vaienneet, vaikka ovat kikan tienneetkin, ( vai? )


Näin se tapahtuu:

1. Briiffaus


2. Reppujen ja lumikenkien pinoaminen kasaksi



3. Lumen lapiointi muodostelman päälle



4. Reppujen ja lumikenkien vetäminen vapaehtoisen avulla pois



5. Eteisen/kuistin valmistus lumilohkareista (optional). (Tämän prosessin aikana Victor yritti tehdä Markukset ja heittää kovaa kylmää karkeaa valkeaa tavaraa suoraan ylähuuleeni. Vaan eipä huuli haljennut tällä kertaa!)

IGLU on valmis.

Vetäjät väittivät, että kyllä siellä kymmenen yöpyy hätätapauksessa. Testiryhmämme sai mahdutettua neljä sisään ja osa ryhmäläisistä ahdistui hiukan ahtaudesta..


<-- Iglutunnelmia -->





Hauskaa oli joka tap. ja menisin uudestaan.
Vaan ottaisin omat eväät mukaan.

Loppuun vielä anekdootti retkeilymajan ruokalan älyttömistä tädeistä:

*****

Aamupalalla, pyysimme Vihtorin kanssa ruokalusikoita aamiaismuroja varten (esillä oli vain teelusikoita).
"Montako?", Täti tivasi.
"Kaksi, ainakin... en tiedä, kaipa kaikki haluavat syödä isoilla lusikoilla..?", söpersimme, kysymyksestä hämmentyneinä.
Täti kurotti ruokailuvälinekärrystä kolme ruokalusikkaa ja tokaisi.
"Saatte nuo, enempää ei tipu." Sitten hän ärtyneesti jatkoi:
"Loput saavat kyllä syödä teelusikoilla.
En välitä, vaikka siihen kuluisi teiltä pitempi aika!"

*Hyytävä Hiljaisuus (aikuisista koostuvassa) aamupalajonossa*
(Moni varmaan fläshbäkkäili kiivaasti ala-asteen kauhuruokala-aikoihin.)

*****
Ruokalan tädit saivat noidan maineen ja viikonlopun päätteeksi sydämen kyllyydeltä mukavaa palautetta. Tekisi heillekin hyvää käydä vähän vuorilla kuulemassa sulosointuja..


Heipparallaa, Madridissa tuulee ja sataa
plaahplaahplaah

Jatkoa edelliseen eli Luvatut Kuvat

Viikonloppu oli mahtava. Olimme lumisilla vuorilla. Liimaan tänne nopsaan loput takapihamme kuvista, jotta pääsen hehkuttamaan lumikenkäilypäivistämme.


Lähistöllä sijaitsee härkätaisteluhärkien majapaikka. En ole täysin selvillä siitä, mitä niille siellä tehdään tai mikä paikka oikein on, mutta kuvaa ottaessa kuului kova jyske jostain oikealta. Joku härkäpää otti lmeisesti aamuvoikkaa seinää vasten.


Victor joskus selitti, kuinka taistelujen härkiä pidetään visusti aitojen takana sillä ne oppivat. Joskus joku protestoija on käynyt vähän heiluttelemassa punavaatetta etukäteen eläimen edesä, niin että se oli tajunnut homman idean ja hoksannut sitten areenalla mennä suoraan ihmistä kohden eikä vaatetta päin. Oli käynyt aika huonosti. (huonostikäymistarinoita tosin riittää. Laittakaa Youtubeen bullfighting tai 'corrida de toros' niin sieltä niitä löytyy.) Itsehän vastustan kyseistä viihdettä.

Oikealla ihana röllimetsämäinen liukumäkileikkipaikka!
Testasin mäen eikä se ollut mikään kesy juttu.





Vuoretkin näkyvät. Kuvaa ottaessa alapuolella oli muutaman aamubisnestä tekevän prostituoidun ja nuoren jallikan sanaharkka. En viitsi pitäytyä vain osassa totuutta.. Tämä mehtä ei ole paras paikka yksinäisille pimeäkävelyille.

Kaikenlaista kauppaa käydään puitten takana, tosin paljon vähemmän kuin ennen, nyt kun alue on autoilta suljettu. Pyöräilijät ovat vallanneet autotiet ja viikonloppuretkeilijät metsän.


Viimeisimpiä ihastuksiani ovat haikarat. Casa De Campo on niitä tulvillaan, erityisesti eläintarhan ympäristö. Siipienväli on yli kaksi metriä ja kaula pitkä kuin joutsenella. Upeaa katsoa kun sellainen leijaa yläpuolella.




Espanjalaiset eivät pidä niistä aivan yhtä paljoa, koska kuulemma aiheuttavat puhelinlinja- ja sähkökatkoksia tehdessään painavia pesäkyhäelmiään tienvarsitolppien päälle. Ei ole tavatonta nähdä piikitettyjä puhelinpylväitä Madridin laitamilla ajellessa.


Olin hiukan pettynyt haikaroihini aamulla, sillä kukaan ei suostunut lentonäytteen antajaksi. Yritin hiipiä eräänkin perässä, mutta se piiloutui ja nousi sitten ilmaan omia aikojaan kun kamera ei ollut valmiina. Ujo otus nähtävissä oikealla kuvan keskellä taitavasti maastoutuneena.

Tämä vasikan näköinen vetoavasti silmiin katsova otus on poro. Petteri ystävineen asuu aivan aidan vieressä. Naapureina heillä ovat sudet (joista ei ole kuvia) ja muutama iso lintu (korppikotka ja haukka?). Eka aamuna susi ulvoi ohi mennessäni. Upean kuuloinen valitus.

Kovasti kävivät porot sääliksi viimekesänä kun kävelin eläintarhalla päin 35 asteen helteessä. Petterin turkki oli koloilla - olikohan yrittänyt itse nypätä sitä pois hikoilun vähentämiseksi..?
Tässä Petterin sarvelliset kämppäkaverit (heti paljon poromaisempia).



Ennen varsinaiseen vetonaulaan siirtymistä vielä joku porttirakennelma arkkitehtuurin ystäville. Edustaa kai sitä aikaa kun Casa de Campo oli kunkun metsästysmaana ja muutenkin rojaalien kesäasutuksena.



Ja sitten.. Huvittavin osa asuntomme sijaintia ja muutenkin: delfinaarion ilmaispaikat 24/7. Aamusella altaasta nousee hieno höyryefekti ulkoilman ollessa vielä nollan lähellä. Näissä kuvissa höyryefektiä ei enää ikävä kyllä ole.


Delfiineillä on naapurina merileijona, joka eka aamuna nukkua pötkötti altaan reunalla. Näin sen kesällä käyvän leikkimässä delfiinien vesillä kunnes hoitsu tuli ja hätisti sen omalle puolelleen Delffa-Show'n alta pois.



Varttitunnin ihailun jälkeen lähdin jatkamaaan matkaani.
Tilalleni tuli kolmihenkinen miesjoukko, joista sitten salaa nappasin kuvan. Näkeepähän minkälaisesta paikasta eläimiä kannattaa mennä kurkkimaan.


Alla vielä onnistunut panorama altaasta, vaikka eiköhän asia tullut jo selväksi. Zoomistakin oli hyötyä.











Tässä tärkeimmät. Nyt lähden oikiksen kirjastoon lukemaan ja illalla katson jaksanko jo laittaa lumikenkäkuvia. Ai niin ja delfiinivideokin olisi tarjolla. Kiirettä pitää.

Sayonara baby, kuten Arnold Schwartskdfljfd sanoo Terminator-leffan espanjankielisessä versiossa.

Latailu alkakoon.

Mulla on noin 30 kuvaa, jotka haluan jakaa kanssanne. Kaikki otettu aamukävelylläni.
Harrastan nykyisin isääni idoloiden aamukävelyjä. Syynä lähinnä vakavat heräämis/vetämis -ongelmat. Saattelen Victorin skootterilleen kirpeässä plus 2:ssa toppahousut jalassa, silmät puoliummessa ja muutenkin sen näköisenä, että herra kutsui mua eilen kulkuriksi.

Mutta kun on tarpeeksi kylmä Maijakin herää. Ja millä innolla! Useampana aamuna olen palannut kakkosaamukahville vasta pari tuntia myöhemmin. Eilen menin kierrokseni kameran kanssa, jotta olisi jotain konkreettista näyttöä siitä, etten palaa suoraan nukkumaan ja vain uneksi kauniista roudasta, raukeista (tai no mistä minä sitä tiedän) delfiineistä, kymmenistä haikaroista ja hienosta aamuvalosta.

Tällaista siis on heräilevän Casa De Campo -metsän reunalla, kävelyetäisyydellä kämpästämme.




<--MADRID



Foton nähdessään Vikke sanoi: "hmm, pitäisköhän tuo saastekerros fotoshopata pois.. " En shopannut. Kaikkihan sen jo tietää. Mutta se sentään näkyy täältä - voisi kuvitella, että se on tässä meillä pienempi, onhan naapurinamme valtava määrä hapentuottajia. (..Teija ?)


Paikallinen (Loch) Nessie, joka kurkistelee latvustojen väleistä. Vieressään on kahvila joka on ovelasti naamoitu metsäksi. Clark Kentin silmälasien riisuminen teräsmieheksi muuntautuessa kalpenee tämän huijauksen rinnalla! Tulee mieleen myös Macb*th.



Aurinko yrittää tunkea latvustojen läpi, mutta täällä kasvaa nimen omaa pitkärunkoisia puita joiden lehvästö on tiheää ja varjoa suovaa.
Muutamien viikkojen päästä tulee taas tarpeeseen sekin suoja.






Meillä metro kulkee romanttisesti ulkona aamuauringon säteissä iloisesti kylpien. (Sisäpuolen ahtaudesta on romanttisuus kaukana kuten viime kevään kirjoituksessa mainitsen).




Vettä löytyy, ei juotavaa. Tällaisesta lammesta bongasin viime keväänä vesikilpikonnan puuhastelemasta. Metsä on kieltämättä hiukan liian lemmikkieläin kaatopaikka-maineninen. Eivät vaan jättäisi mitään verikoiria tai muita jännittävien lajien edustajia.



Olen viehtynyt tähän suurimpaan vuoristorataan. (Nessie) (Nimi on kirjoittaman antama). Siitä saa hienoja kuvia ja sen kyydissä olevista lähtee hienoja ääniä kesäisin.





Hieno on tämäkin rakennelma! Kävin testaamassa liukumäen ja
oli ainolanpuiston punaisen mäen veroinen. Tosin polttanee vielä enemmän kesällä. Nyt toppahousut pyyhkivät kuuran mukaansa.
Pienet vierailijat myös tervetulleita kylään. Oikealla kuurankukka.




Ennen eläimellisempään kakkososaan siirtymistä muutama aamuinen puurankaryhmä ja yksi yksinäisempi.


Jatkuu esimerkiksi lounaan jälkeen.. Harkitsen siestaa