On The Road

Jutellaanpa vähän tästä liikenteestä täällä Suomen väkilukuisessa pääkaupungissa. Minkälaista on matkata maanteitä paikasta toiseen?

Eilen mentiin esimerkiksi skootterilla Danille ja Marisalle. Nopein reitti kulkee kuusi minuuttia kestävän tunnelin kautta. Joku vuosi sitten saatiin päätökseen Madridin valtaväylien maan alle sijoitus. Melkein koko ykköskehä on tunnelissa. Samaan suuntaan ajavia kaistoja on enimmillään kuusi, nopeutena seitsämän-kahdeksankymppiä ja autoja vilisee, yhtyy pääkaistoihin ja katoaa sivutunneleihin jatkuvana syöttönä.

Turistina tuubissa ajelu täytyy olla yhtä kaoottista ja itkuista sähellystä: Jos missaa oman ulosmenoaukon ei maamerkkejä voi millään tavalla seurata, ja kun sitten nousee seuraavasta aukosta katutasolle on vastassa ramppimutkia, lisää kaistahaarautumia ja väylävalintoja. Ja pitäisi siis tietää mihin suuntaan lähteä, että pääsee takaisin tulo suuntaansa. Autoja tulee joka suunnasta, kaistat lisääntyy ja vähenee ja lisääntyy, eikä armoa anneta. Torven käytöllä huomautetaan nätisti jos ei nopeus pysy vakiona. Ihan jännää. Onneksi saa olla matkustajana.

Eilen oli taas päivällä auringossa 31 astetta. Käytän lämpötilaa hyväksi valtiotieteitä lukiessa ja asettaudun keskipäivän tunneiksi parvekkeelle. Taistelu ruskettumisen ylläpitämiseksi on alkanut!

MUTTA illalla Danilta ja Marisalta kotiin tullessa oli ulkona vain viisi astetta! Pikkuisen kyllä viileä vinkka otti kypärän sisälle. Kivoja nuo kuuskaista tunnelit kun niissä on onneksi lämmin. Pienhiukkastasokin varmaan nolla...


Laitoin tuon autokuvan mukaan teemaan sopivuutensa takia: saatiin lainata Victorin veljen Miniä vuorilla käydessä toissa viikonloppuna. Sen verran avokattoisella ajelusta voin sanoa, että se näyttää seitsämän kertaa siistimmältä kuin mitä oikeasti on. Tekee vaan mieli kokoajan laittaa ikkuna kiinni.


Iloisena lisänä vielä kirjamessureissun satoa.
Anne aamupalalla, Anne iltapalalla, ja muuta mukavaa.

Ciao bellos eli hasta pronto guapos eli palataan.