4. maaliskuuta 2009

Kuin Lumikenkänä Luokses Pompin

Toissa Viikonloppu meni vuorilla kävellen. Jalassa värkit, joita epsanjalaiset kutsuvat oivallisesti "RAQUETAS de nieve" eli lumimailoiksi. Niiltä ne kieltämättä MikkiHiiri -piirretyissä aina näyttivät.

Nykyiset modernit muoviversiot muistuttavat enemmän jättimäisiä hiuspinnejä.


Koskaan en ollut moisia kapineita jalkaani kiristänyt. Ohjaajat tiesivät kertoa, että Karhunkierroksen voi ainakin osin lampsia tällaisilla jos ei hiihto suju. Tai ihan muuten vaan.


Kyseessä oli Madridin kaupungin tarjous nuorille: 50€ lumikenkäilyviikonloppu majoituksen ja ruoan kera. Ruoka oli epämääräistä ja huonolaatuista, huoneet pieniä ja vessa jaettu.

Vaan (lumiset) Vuoret olivat elossa musiikkiaan kaikuen, laulaen samoja vuosituhantisia laulujaan. Sydämemme täyttyi musiikin soinnilla (vuorten toimesta) ja tahdoimme laulaa jokaisen kuulemamme sävelmän.


Alla Tyylinäytteet:
- Julius Hollannista. aka lentäjänpoika
- Vikke ja maisema suurella ämmällä
- Minä todella tuulisella huipulla. Korvat ihan jäässä, mutta piti saada kuvassa näkymään jotenkin tuo tuulen voima, joten piti ottaa lämmike pois päästä ja antaa hiusten hulmuta.
- Rosa (ympyröity kuvasta), jolla tässä jyrkässä rinteessä ei kaikki mennyt ihan kohdalleen. Rosan takana tuleva toinen tyttö (farkut jalassa..) valui yllättäen pyllähtäneen neitosemme päälle. Siitä tytöt valua viilettivät yhdessä alaspäin hallitsemattomasti, kohti rentouttavaa taukoa viettäneitä etualan reippailijoita. Hiki ehti nousta tuon hetkisen aikana, sillä meitä uhkaavasti lähestyvä auramuodostelma olisi vienyt mukanaan useamman urheilijan useamman metrin, sillä rinne oli jyrkähkö ja lumi pehmeää. (Nämä lauseet ovat mitä ilmeisimmin huonoa suomea. Vaan en oikein hahmota mitä pitäisi muuttaa, joten jätetään tällaisiksi, jonkun lingvistin löydettäviksi ja analysoitaviksi).
















Mukana oli myös toisen vetäjän koira, Inuk. Ei husky, mutta samantapainen jalo otus joka kulki vaivatta edellämme, palaili välillä ja katsasti koko jonon läpi, että kaikilla oli kaikki hyvin ja jatkoi taas sitten vaellustaan.

Naureskeli varmaan partaansa kömpelöä liikkumistamme.





Eka päivänä oli enemmän tuulista ja vähemmän aurinkoa,
toka päivänä päinvastoin.




Lauantain erityisbonusta olivat jäisen viiman voimasta
vinoon jäätyneet puikot puiden oksilla, upeat maisemat ja upea valo.




Rinteet olivat myös jyrkempiä ja kivuttiin ja kavuttiin enemmän. Nälkä ennen lounastaukoa ehti myös kivuta melkoiseksi.






Sunnuntaina oli kevätmeininki, kuten T-paidasta näkyy. Käveltiin vähemmän - muutama tunti kuitenkin - ja rakennettiin IGLU. <-- Ihan mahtavalla tekniikalla, josta kaikki partiolaiset ovat vaienneet, vaikka ovat kikan tienneetkin, ( vai? )


Näin se tapahtuu:


1. Briiffaus


2. Reppujen ja lumikenkien pinoaminen kasaksi



3. Lumen lapiointi muodostelman päälle



4. Reppujen ja lumikenkien vetäminen vapaehtoisen avulla pois



5. Eteisen/kuistin valmistus lumilohkareista (optional). (Tämän prosessin aikana Victor yritti tehdä Markukset ja heittää kovaa kylmää karkeaa valkeaa tavaraa suoraan ylähuuleeni. Vaan eipä huuli haljennut tällä kertaa!)

IGLU on valmis.

Vetäjät väittivät, että kyllä siellä kymmenen yöpyy hätätapauksessa. Testiryhmämme sai mahdutettua neljä sisään ja osa ryhmäläisistä ahdistui hiukan ahtaudesta..


<-- Iglutunnelmia -->





Hauskaa oli joka tap. ja menisin uudestaan.
Vaan ottaisin omat eväät mukaan.

Loppuun vielä anekdootti retkeilymajan ruokalan älyttömistä tädeistä:

*****

Aamupalalla, pyysimme Vihtorin kanssa ruokalusikoita aamiaismuroja varten (esillä oli vain teelusikoita).
"Montako?", Täti tivasi.
"Kaksi, ainakin... en tiedä, kaipa kaikki haluavat syödä isoilla lusikoilla..?", söpersimme, kysymyksestä hämmentyneinä.
Täti kurotti ruokailuvälinekärrystä kolme ruokalusikkaa ja tokaisi.
"Saatte nuo, enempää ei tipu." Sitten hän ärtyneesti jatkoi:
"Loput saavat kyllä syödä teelusikoilla.
En välitä, vaikka siihen kuluisi teiltä pitempi aika!"

*Hyytävä Hiljaisuus (aikuisista koostuvassa) aamupalajonossa*
(Moni varmaan fläshbäkkäili kiivaasti ala-asteen kauhuruokala-aikoihin.)

*****
Ruokalan tädit saivat noidan maineen ja viikonlopun päätteeksi sydämen kyllyydeltä mukavaa palautetta. Tekisi heillekin hyvää käydä vähän vuorilla kuulemassa sulosointuja..


Heipparallaa, Madridissa tuulee ja sataa
plaahplaahplaah